KaukolÄmmityksen vaiheita Harjavallassa
Kaukolämmityksen historia Harjavallassa ulottuu vuoteen 1966, jolloin suoritettiin tutkimus kaukolämmityksen kannattavuudesta keskustaan tulevilla kaava-alueilla. Koska kannattavuustutkimus näytti hankkeelle vihreää valoa, valitsi Harjavallan kunnanvaltuusto vuonna 1967 Harjavallan kaukolämpölaitoksen johtokunnan, mistä Harjavallan kaukolämpölaitoksen toiminta alkoi.
Kaukolämpölaitos aloitti lämmön toimittamisen 1.11.1967, saman vuoden loppuun mennessä kaukolämpöverkkoon oli liittynyt 3 kiinteistöä ja kaukolämpölinjoja oli rakennettuna 370 metriä. Kaukolämpöä tuotettiin aluksi kahdella siirrettävällä lämpökeskuksella. Vuoden 1970 aikana aloitettiin kiinteän lämpökeskuksen rakentaminen Teollisuuskadulle. Kiinteä lämpökeskus valmistui alkuvuodesta 1971, paikalle missä se edelleenkin sijaitsee. Lämpökeskusta on valmistumisen jälkeen laajennettu kaksi kertaa.
Harjavallan kaukolämpölaitoksen johtokunnan toiminta päättyi vuoden 1976 loppuun. Tämän jälkeen kaukolämpö asioita hoidettiin Harjavallan kaupungin teknisen lautakunnan alaisuudessa. Tämän ajanjakson merkittävimpiä kohtia olivat seuraavat asiat:
Vuoteen 2005 Harjavallan kaukolämpölaitos on laajentunut siten, että Kokemäenjoen eteläpuolella sijaitsevista kiinteistöistä kaikki merkittävimmät ovat liittyneet kaukolämpöverkkoon. Vuoden 2005 alussa Harjavallan kaupunki myi kaukolämpöliiketoimintansa Harjavallan Kaukolämpö Oy:lle, joka hoitaa tällä hetkellä kaukolämpötoimintaa Harjavallassa. Harjavallan Kaukolämpö Oy on Harjavallan Kaupungin omistama tytäryhtiö.
Harjavallan Kaukolämpö Oy:llä on asiakkaina 310 kiinteistöä, tilausteho on 26,6 MWh ja kaukolämpölinjoja 31,8 kilometriä. Kaukolämpöön liittyneiden rakennusten rakennustilavuus on noin 1.010.000 m3. Noin puolet harjavaltalaisista asuu kaukolämmitetyssä kiinteistössä.